Pimu, Pete & Pihka

Pimu, Pete & Pihka

Sivut

25.3.2012

Tämä hymy ei hyydy! :)

Vain kolmen ja puolen tunnin yöunien jälkeen herätyskello soi (ihanaa, kun kelloja siirretään - NOT!) ja oli aika suunnata nokka kohti Lohjaa ja cairnien katselmusta. Oli vuoro Pihkan ensimmäisen näytelmän. 

Pikkuneiti kesti matkan hyvin, vaikka kärsikin pahasta olosta. Tuomarina Lohjalla toimi Tiina Hirvonen, pitkäaikainen cairnien kasvattaja. Hänellä on kennel nimeltä Heathermoor. Luettelosta huomasin, että Pihka oli selkeästi koko näyttelyn nuorin - seuraavaksi nuorimmat olivat yli kuukauden vanhempia!

Meidän luokassamme, narttujen 5-7 kk baby-luokassa, narttupentuja oli yhteensä kolme. Pihka esiintyi mielestäni kauniisti ja pystyi keskittymään hommaansa hyvin, vaikka ihmisiä ja muita koiria oli paljon. Hän antoi myös tuomarin nätisti tutkia itsensä. 

Tuomarin tutkittavana :)

Liikkeessä


Kaunis Pihkani <3

Ohessa Pihkan saama arvostelu:

"Sievä pikkuinen. Erinomainen turkki. Hyvin narttumainen pää ja ilme. Riittävät kulmaukset. Aavistuksen alas kiinnittynyt häntä. Muuten kauniit liikkeet, mutta hieman löysyyttä vielä edessä. Erinomainen luonne."

 Pihka voitti kun voittikin 5-7 kk ikäiset narttupennut. Mä olin yhtä hymyä jo tässä vaiheessa! 7-9 kuukauden ikäisissä narttupennuissa oli vain yksi narttu. Nopealla silmäyksellä tuokin narttu näytti kauniilta ja se esiintyi hyvin. Tästä huolimatta Pihka voitti senkin ja oli PARAS NARTTUPENTU!

Tämän jälkeen luvassa oli Rodun Parhaan Pennun valinta. Meitä vastassa oli reilun kuuden kuukauden ikäinen urospentu, josta tuomari oli tykännyt kovasti. Meitä kierrätettiin kehän ympäri ja pian tuomari toikin minulle ihanan pinkin ruusukkeen - PIHKA OLI RODUN PARAS PENTU!!! Voi sitä hymyä ja riemua! Ihana pieni tyttöni <3

ROP-pentu ja VSP-pentu "esiintymistaitoisina" :D

ROP-pennun oli määrä myös osallistua ihan päivän lopuksi järjestettävään BIS-kehään. Päivästä tuli siis kertaheitolla melko pitkä :D Tästä syystä päästiinkin näkemään monia kauniita junnuja, nuoria ja vähän vanhempiakin cairneja. 

Kolmen maissa oli BIS-kehän vuoro. Kehässä mukana olivat paras juniori (Sandico Xpecting Magic), paras nuori (Prankster's Star Sapphire) sekä paras yli 2-vuotias (McPippan Malcolm). Muut olivat selkeästi vanhempia ja kokeneempia kuin meidän neiti, joten suuria menestymispaineita BIS-kehän suhteen ei ollut. BIS-kehän arvostelivat yhdessä Tiina Hirvonen sekä Paula Arpikari kennel Pauper'sista. 

Meidät kierrätettiin kehän ympäri. Vihreä ruusuke ojennettiin McPippan Malcolmille.. Suuni meinasi loksahtaa auki, kun keltainen ruusuke meni päivän parhaalle junnulle! Pihka siis sijoittui upeasti koko näyttelyn kauneimman koiran valinnassa TOISEKSI!!! Päivän BIS oli kaunis Prankster's Star Sapphire. 

BIS-kehä

Onnelliset ja hämmentyneet "voittajat" :)

Kehän jälkeen olin päästä pyörälläni! Upea, pieni, 5-kuinen tyttöni yllätti sekä minut että varmasti monen muunkin! Kannatti herätä aikaisin ja suunnata Lohjalle :) Nyt sitten kasvetaan muutama kuukausi ja toukokuun alkupuolella varmaan kokeillaan seuraavaa pentukehää :) Huippufiilis - tätä hymyä ei pois pyyhitä! :D

Lopuksi vielä muutama kuva neidistä palkintoineen: 

Pimeä palkintokuva :D

Pihka palkintoineen ja ruusukkeineen :)

Onnellinen voittaja <3

2 kommenttia:

  1. Huikea päivä teillä! Isot Onnittelut Pihkalle ja kotiväelle. Superhieno tytteli teillä.

    Ja oli kiva näyttelykehän ääressä vaihtaa myös agilitykuulumisia. On näistä moneksi :D

    Toivottavasti tavataan taas pian.

    Kevätterveisin
    Anne ja Sohvi ja Poppis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Saa neidistä kyllä tosi ylpeä olla! Mutta samoin teille, teidän Sohvi taisi yllättää koko perheen! Mun silmään oikein nätti ilmestys! :) Mielettömät onnittelut!

      Oli tosi kiva jutella myös cairnien agilityjutuista, ihana kuulla muidenkin treeneistä! Toivottavasti jossain törmätään taas pian! Viimeistään siellä erkkarissa ;)

      Terkuin Mari ja muu tiimi

      Poista