Pimu, Pete & Pihka

Pimu, Pete & Pihka

24.6.2013

Hartsa käytettävissä jalostukseen

Peten poika Pepeto's Harald (Hartsa) on käynyt silmä- ja polvitarkastuksessa, ja on näin ollen käytettävissä jalostukseen. Sekä silmät että polvet täysin terveet. 

Hartsa on luonteeltaan mitä mainioin cairnipoika - hän valloittaa sydämen loistavalla olemuksellaan. Näyttelyistä Hartsalla on kasassa mm. PU2- ja PU3-sijoituksia, SERT, vara-SERT, eikä näyttelyitä ole vielä takana juuri ollenkaan. Tästä pojasta varmasti kuulemme vielä :) 

Mikäli kiinnostuit, ota yhteyttä Hartsan omistajaan Minna Tiisjärveen, numero on 0500 724 313. Hartsa ja Minna asustelevat Seinäjoella. 

Pepeto's Harald  
Upean kuvan Hartsasta on napannut Sassa Stenroos.

Näyttelyiden hurmaa ja hulluutta

On tää kesä vaan kiireistä aikaa, kun ei millään meinaa ehtiä kirjoittamaan :) Nyt otetaan taas ainakin pieni askel eteenpäin - kerron teille toukokuun näyttelyreissuista! Toukokuussahan kävimme kolmessa eri näyttelyssä. Tampereella mukana olivat Pihka ja Kamu, Mynämäellä olimme Pihkan, Hildan ja Hartsan kanssa ja Raumalla mukana olivat Pihka ja Hilda. Menestykset olivat kaikin puolin vaihtelevia :D 

Aloitetaan Tampereesta. Kyseessähän on Suomen toisiksi suurin näyttely. Matkassa oli tosissaan Heidi ja Kamu, ja lisäksi paikan päällä näimme Sannan ja Tarmon sekä Minnan ja Brädin. Luokat olivat kovatasoisia, joten sinällään tulokseen voi olla ihan tyytyväinen. Pihka sijoittui luokassaan neljänneksi, neiti kisasi ensimmäistä kertaa nuorten luokassa. 

Tuomari Lokodi Zsolt arvosteli Pihkan seuraavanlaisesti:

"Level back. Good front & forechest. Excellent hind angulation. Nice head. Good expression. Correct bite. Excellent paraller hocks. Little bit wide front with open elbows. Good hair quality." 

Kamu sai Tampereelta ERIn, Tarmo oli avoimen luokan toinen kera SAn ja Brädi sai ERIn sekä SAn. Kiitokset tytöille kivasta päivästä!

Ohessa muutama kuva vielä Tampereelta: 

Chiboogie's No Fear

Heidi ja Kamu

Pepeto's Dominick

Pihka arvosteltavana

Neiti nauraa :D 

Seuraavaksi taidan kertoa teille Rauman näyttelystä, joka ei meidän osalta ollut kovin suotuisa - sekä Pihka että Hilda saivat molemmat EH:t. Pihka voitti oman luokkansa, vaikka tuomari tuomitsikin hänet lihavaksi :D Päivä oli kuitenkin kiva, meitä oli paljon tuttuja paikalla. Törmäsimme mm. Pihkan siskoon. Kiitokset Sannalle ja muulle poppoolle, sekä erityiskiitos mun loistokepolle, joka jaksoi koko päivän auttaa mua ja hakata niitä telttakeppejä liian pienellä kivellä siihen kovaan maahan. Kiitos Santtu!

Tässä Kenneth Kauffmanin arvostelut molemmista: 

Pihka: "Nice bitch, a little too heavy, very pretty head. Shoulders are little heavy. Could use more rear angulation. Good tailset. Good sidegait. Little wide coming and going because of the weight." 

Että näin :D Viimeinen lause on keskimmäisen sanojen osalta vähän "keksitty", kun en saanut käsialasta selvää, mutta kuitenkin leveetä ja lihavaa. Sanna kyllä lohdutti, että johtunee juoksuista, mutta ehkä neiti sit kuitenkin vähän jää laihikselle :D 

Hilda: "Good balance and proportions. Head could be little broader. Good earset. Nice dark eye. Good bite, topline is level. Tailset is low. Deasent angulations, nice sidegait." 

Raumalta mulla ei valitettavasti oo yhtään kuvaa, mutta jos niitä joskus jostain ilmestyy, niin lupaan lisäillä niitä tänne teidän iloksi :) 
Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä on Mynämäen näyttely. Minna minut sinne alunperin hiukan puhui, enkä voi sanoa muuta kuin KIITOS MINNA!!! Päivä oli yltiökannattava ja ehkä paras näyttelypäivä ikinä. Mukaan lähtivät siis Pihka, Hilda ja Hartsa. Ilma oli mitä mahtavin ja heti ensimmäisen kehän jälkeen kävi selväksi, että kannatti lähteä - Hartsa voitti urosten junnut saaden ERIn ja SAn. Päivä vain parani PU-kehän alkaessa: Hartsa sijoittui upeasti PU3 saaden vara-SERTin!!! Onnea Minna ja Hartsa! Vaikka SERT jäi harmittavan yhden sijan päähän, niin tulos on loistava ja Hartsa jatkaa kovaa putkeaan :P Saan mummuna olla ylpeä, että poika on päässyt noin hyviin käsiin!

Tästä päivä jatkui loistavalla tavalla - ensin oli Pihkan vuoro ja Pihka voitti luokkansa saaden SAn. En meinannut pysyä nahoissani, kun huomasin handlanneeni myös Hildan luokkavoittajaksi SAn kera. Molemmat neidit PN-kehässä ja vain junnuvoittaja kisaamassa kanssamme SERTistä!!! Tunne oli mieletön, kun neljän parhaan joukkoon valittiin kahden valiokoiran lisäksi sekä Hilda että Pihka! Lopputuloksena Hilda sijoittui upeasti narttujen neljänneksi saaden vara-SERTin ja Pihka mielettömän hienosti PN2 saaden ensimmäisen SERTinsä!!!! Hyvä etten hypännyt tuomarin kaulaan! Täytyy myöntää, että tippa tuli linssiin. Kiitos Sannalle ja Hannalle upeista koirista :) 

Ei tuolta päivältä olisi enempää voinut toivoa. Ei auta kuin hymyillä :) Kyllä se menestys välillä osuu omallekin kohdalle!

Tässä lapsosten arvostelut, tuomarina Beradze Iuza, Georgia. 

Hartsa: "Very nice male. Correct proportions and silhouette. Well boned. Good coat. Good temperament and movement." 

Hilda: "Nice head. Compact body. Correct silhouette and movement."

Pihka: "Very nice bitch, nice head. Correct silhouette. Good proportions. Correct temperament and movement." 

Loppuun vielä Minnan nappaama upea kuva meen tiimistä :) Kiitos Minna loistavasta päivästä, näitä lisää! Ja kiitokset myös Tiinalle ja Markukselle, kun saavuitte paikalle ja Tiinalle superkiitokset Hildan handlauksesta PN-kehässä. Hienosti meni!

Pepeto's Harald, Pepeto's Gloria ja Chiboogie's Shear Elegance <3

Tästä on hyvä jatkaa :) Koitan jatkaa teille kuulumisten kertomista mahdollisimman pian! Aurinkoisia kesäpäiviä kaikille!

4.6.2013

Pentupolitiikkaa alkukeväältä

Kun kerran vauhtiin päästiin, niin kirjoitellaanpa vielä toinen teksti samantien.. Tämä tarina kertoo lähinnä pennuista, Peten pennuista. Petellehän pentuja on kertynyt melko lyhyessä ajassa jo melko pahjonkin - vuonna 2011 syntyivät Pepeto's G- ja H-pentueet, vuonna 2012 maailmaan tulivat Woohoo kennelin ensimmäinen pentue ja Pepeto's kennelin J-pentue. Tänä vuonnakin maailmaan on jo saapunut kaksi pesuetta Peten jälkeläisiä. 

Helmikuussa kirjoituksia kirjoitellessani mainitsin, että vieressäni ähisi neitokainen pentuja tehden. Tuo pentue oli Peten ja Kiran (Chiboogie's Kiss Kiss). Kyseessä oli alunperinkin melko dramaattinen pentue - pennut syntyivät loppujen lopuksi keisarileikkaukselle. Iso kiitos Porin päivystävälle eläinlääkärille, kun pelastit pennut maailmaan! Pentueessa syntyi kolme pienen pientä tyttöä ja yksi jätkä. 

Ensimmäinen yö

Klaani koossa!<3


Maailma avautuu :)

Pennut olivat ihan loistavia ja voi vietävä, miten rakastan sitä pentutuoksua!!! Pienokaiset kehittyivät hienosti ja meillä oli Sannan kanssa hieman suunnitelmiakin pentueen varalle.. Lapsosten täytettyä noin neljä viikkoa, kävin heitä Tottijärvellä katsomassa. Ohessa kuvat lapsosista :)

Poika - tästä mä tykkäsin niin kovasti!!!

Peikko-enkeli <3

Blondi tyttö 1


Tumma tyttö


Blondi tyttö 2

Wilman kaunis naama 

Tuon ikäiset pennut hellyyttävät ylitsevuotavan vahvasti! Tämän kerran jälkeen into päästä pentuja katsomaan vielä kerran ennen maailmalle lähtöään, oli valtava :) Muutenkin niitä oli Sannan kanssa tarkoitus pruuvailla.. Pääsinkin pentuja katsomaan torstaina kaksi päivää ennen luovutusta. Odotukset olivat suuret, haaveet yhteisestä sijoitusnartusta kovat. Kaikki ei kuitenkaan ollut kohdallaan - Sannan kanssa ihmettelimme, kun ainut poikapentu vain itki ja itki. Sannan mies Joni huomasi jonkin ajan kuluttua, että pentu ei ollut muutenkaan normaali - se käveli päin seiniä, oksensi, kouristeli.. Se oli kamalaa katsottavaa. Pentu oli vietävä päivystykseen ja erilaisten verikokeiden ja tutkimusten jälkeen siellä todettiin, että pentu olisi parempi päästää pois tuskistaan. Suru oli valtava - miten jostain niin pienestä voi tulla jotain niin tärkeää niin nopeasti? 

Myös sijoitusnarttu-haaveet piti jäädyttää hetkeksi, olihan pakko tietää ennen, että mikä pienelle miehelle tuli. Sanna lähetti pikkupojan Eviraan tutkittavaksi. Monen piinaavan viikon jälkeen saimme vastauksen pojan kohtalosta - kyseessä oli märkäinen keuhkotulehdus, jossa bakteerikantaa. Niin surullinen kuin koko episodi olikin, niin saatoimme huokaista helpotuksesta, että kyseessä ei ollut mikään perinnöllinen sairaus, vaan täysin yksittäinen tapaus. Jotain hyvää! Tuosta tapahtumasta on kohta jo kaksi kuukautta, mutta en voi sanoa, etteikö tuo pieni mies viikoittain vielä mielessäni pyöri. Aloittelevalle kasvattajalle tuo oli opettava, mutta ah, niin surullinen ja rankka kokemus.. Nyt ei auta kuin ajatella, että pikku-Peikko on nyt paremmassa paikassa ja saa nauttia elämästään kivuttomana.

Tämän uutisen tiimoin myös pentueen tyttöpennut saattoivat jatkaa elämäänsä turvallisemmin mielin uusissa kodeissaan! Tytöille tehtiin myös maksashuntti-testit, josta kaikki saivat puhtaat hyvät arvot :)

Koska juttu päättyi melko raskaasti, niin laitan oheen vielä viimeisen kuvan, jonka tarkoitus on piristää jokaisen mieltä :)

Otetaan me kaikki kuvan pennusta mallia ja suunnataan kohti kesää rennoin ja kevein mielin :)

Pimu kävi silmätarkastuksessa

Huh, kyllä on tämä neiti nyt kovasti laiskotellut, kun tekstiä ei taas viime kuussa syntynyt ollenkaan, vaikka asiaa olis ollut vaikka muille jakaa.. Tai ehkä juuri siksi! ;) Hmm.. Teille on ainakin kertomatta Peten pennuista, Pimun luonnetestistä, toukokuun näyttelyistä, tiimin uudesta tulokkaasta.. Sekä kuulumisista ehkä yleensäkin! 

Aloitetaan kuitenkin pienen pienellä asialla, joka itselleni on kuitenkin erittäin tärkeä :) Ensimmäinen omalle nimelle tuleva pentue lähestyy ja askel kohti sitä otettiin toukokuun puolessavälissä, kun kävimme Pimun kanssa uusintasilmätarkastuksilla. Kaikki meni toiveideni mukaisesti ja Pimun silmät todettiin uudelleen täysin terveiksi. Näin ollen Pimu on siis käytettävissä jalostukseen näyttely- ja terveystulostensa puolesta. 

Mikäli kaikki menee hyvin, niin Pimu on tarkoitus astuttaa seuraavista juoksuista. Juoksuja odottelen heinä-elokuun vaihteessa. Miesajatustakin jo löytyy, mutta pidetään se vielä salaisuutena. Mikäli haaveilet omasta karvakasasta loppuvuodesta, niin pidä ihmeessä tämä pentue mielessä! :)

Tänään juhlittiin muuten Pimun 4-vuotispäivää. Aika kuluu niin vauhdikkaasti, juuri vasta tuo pieni prinsessa saapui kotiimme! <3 Muistan sen kuin eilisen.. Minun pieni sohvashamppiooni! Pimu ja me muu tiimi lähetämme tätä kautta onnittelut myös ihanalle Kamu-veljelle! :)

Laitetaan loppuun vielä kuva Pimusta, kun neiti niin osaa nauttia auringosta :) Kuva on otettu erään lenkin jälkeen, kun otin Peten ja Pihkan ensin kuivattaviksi ja sen jätin siksi aikaa Pimun pihalle. Neiti oli löytänyt kevään ensimmäiset auringonsäteet, eikä suostunut nousemaan tuosta 1,5 tuntiin :D Tervetuloa kesä vaan Pimunkin puolesta! :D