Pimu, Pete & Pihka

Pimu, Pete & Pihka

Sivut

3.9.2012

Peten pennut ja miehen muita suunnitelmia

Tänään heti jatketaan, nyt mä olen selkeästi kirjoitustuulella :) Seuraavaksi pääsette näkemään muutamia kuvia Peten viimeisimmistä pennuista, jotka Pete sai Fani-neidin (Partasuun Fanipala) kanssa. Pennut ovat jo lähteneet maailmalle ja ovat iältään noin 2,5 kuukautta, mutta on kiva kertoa, minkälaisia lapsukaisia Pete tällä kertaa maailmaan toi!

Nuo pennuthan syntyivät maailmaan 19.6. Pentueessa oli viisi pentua, joista neljä oli urosta ja yksi oli narttu. Narttu oli selkeästi poikia pienempi, mutta laittoi pojat helposti ojennukseen. Pentujen nimet ovat Amiraali, Alku, Adonis, Amor sekä Aarre. Pääsin muutaman kerran lapsukaisia katsomaan, ja täytyy sanoa, että aika valloittavia tapauksia olivat! Adonis-herra jäi Heidin vanhempien luo asustelemaan, joten tätä pikkuherraa pääsen ainakin vielä jatkossa näkemään. Juuri tänään viimeksi kävin pientä komistusta ihastelemassa! ;) 

Tässä teille muutamat kuvat ihanuuksista. Pääkuvat on otettu lapsosten ollessa noin 5-viikkoisia ja seisotuskuvissa lapsukaiset ovat päivää vajaa kahdeksan viikon ikäisiä :)

Porukan isoin pentu, Amiraali

Komea Amiraali

Adonis-jässikkä

Upea Adonis

Pentueen ensimmäinen, eli Alku

Suloinen Alku

Amor

Amor tulee saamaan varmaan upean turkin, herralla ei ole yhtään pentukarvaa!

Pentueen prinsessa Aarre

Pieni ja pippurinen neiti

Jatkossa ainakin Adoniksesta tulen varmasti täällä mainitsemaan, hän tottelee nykyään nimeä Hupi :) 

Pete on jatkanut elämäänsä naisten miehenä, hänellä oli viimeksi tänään morsian kylässä. Tämän päiväisen neidin lisäksi Petellä kävi morsian myös viikko sitten :) Neideistä kerron tarkemmin lisää, jahka pariskunnat jotain aikaiseksi saivat ;) Lokakuun alkupuolella ollaan tämän suhteen varmasti viisaampia! Mikäli havittelet pienokaista jouluksi kotiin, kannattaa laittaa nämä kahdet treffit korvan taakse! ;)

Pete kävi heinäkuussa myös pitkästä aikaa agilitykentällä, käytiin ottamassa yksi hyppyrata Rauman AgiPitseissä. Herra otti varaslähdön ja saatiin sitten hylly, mutta loppurata sujui oikein mallikkaasti! Ehkä jonain päivänä vielä.. Treenaamme nyt ahkerasti AgilitynLumoa:n Tero Strömbergin kanssa, ja katsotaan, josko meistä ensi vuonna olisi vielä kisakentille ;) Jos Peten kolmosiin saakka saisi, niin sitten voisin olla tyytyväinen meihin!

Näyttelykenttien osalta olin suunnitellut, että urakka jäisi Peten osalta tähän vuoteen.. Viime viikonlopun keskustelujen jälkeen aloin kuitenkin miettimään, josko vielä kuitenkin jatkaisin...;) Peten kanssa kun on niin mahtava olla kehässä ja herra on vielä täydessä tikissä! Katsotaan nyt kuitenkin tämän vuoden kehät ensin. Suomessa Pete käväisee todennäköisimmin enää Tuuloksen ryhmänäyttelyssä, mutta Heidin houkuttelemana suuntaamme heidän luokseen Tartuun marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna! Siellä on edessä kaksipäiväinen näyttely, katsotaan, mitä siellä tapahtuu ;) Eiköhän nämä reissut sitten ratkaise sen, miten Peten näyttelyurat kummassakin maassa jatkuvat! :) 

Nyt lenkille ja sitten treeneihin! Tampereen ryhmänäyttelyn arvostelut teille vielä kirjoittelen toivottavasti pian, niin eikös sitten olisi kuulumisetkin jo melko mukavasti ajan tasalla! :) Aurinkoista syksyn jatkoa kaikille lukijoille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti