Pimu, Pete & Pihka

Pimu, Pete & Pihka

Sivut

2.5.2014

Vaasa teki sen taas! :)

Viime viikonloppuna matkasimme Heidin ja Santun kanssa Vaasan KV-näyttelyyn. Autoon oli sullottuna Pihka sekä australianterrieri Mylly. Paikan päälle saapuivat myös Minna Hartsan kanssa sekä Alpo (Woohoo Alku) omistajansa Hannan kanssa. 

Päivä sujui käsittämättömän upeasti, Vaasa ei pettänyt tälläkään kertaa!!! :) Mylly-mies sijoittui ensimmäisessä näyttelyssään hienosti ERI2-sijalle, Santtu komeasti ja rohkeasti sen esitti! Mä sain kunnian esittää Alpon ja täytyy sanoa, että aika upeasti tuo sujui :) Alpo oli ERI1, sai SAn. Hartsa esiintyi valioluokassa tapansa mukaan loistavasti saaden myös SA:n ja sijoittuen valioluokassa kolmanneksi. PU-kehässä oli veljesten lisäksi kolme valiourosta :) Tässä kohtaa oli jo Heidin kanssa tuuletettu tulevaa SERTiä, eipä taidettu kumpikaan sitä uskoa, vaikka tietysti kovasti toivottiinkin! Alpo sijoittui toiseksi PU-kehässä ja Hartsa neljänneksi! Mikäli Pete ois ollut paikalla, niin se olis varmasti röyhistellyt rintaansa ylpeänä! :) Mä ainakin tein niin ;)

Seuraavaksi oli Pihkan vuoro. AVO-narttuja oli melko paljon, muistaakseni kuusi kappaletta. Mä en tiedä minkä takia, mutta jotenkin jäi sellainen olo, että tuomari ei tykännyt Pihkasta ollenkaan. Se sai kuitenkin yllätyksekseni ERIn ja kilpailuluokassa olimme kahden parhaan joukossa - luonnollisesti olin jo tähän tyytyväinen, mutta pakkohan se on myöntää, että vähän petyin, kun sijoituimme toiseksi. Pihka sai kuitenkin SA:n ja pääsimme PN-kehään. Tässä Pihka sijoittui loistavasti PN3 ja sai vara-SERTin!!! Vaikka se sinivalkoinen ruusuke jäi saamatta, niin olinhan mä tyytyväinen tähänkin :) Enemmän kuin tyytyväinen! Tuli edes vähän sellainen olo, että ehkä me ne kaks SERTiä vielä jonain päivänä saadaan :) Ja mikä parasta, Pihka esiintyi niin kauniisti! On se hieno tyttö!<3

Oheen vielä tiimin arvostelut, tuomarina toimi siis Marjo Nygård: 

Alpo, Woohoo Alku:
"Voimakas, mittasuhteiltaan oikea 22-kk uros. Hyvä pää ja ilme. Hyvät korvat, oikea purenta. Riittävä kaula. Hyvä eturinta. Rintalasta voisi olla pidempikin. Ok kulmaukset. Hyvä häntä. Liikkuu hyvin. Runsas, oikean laatuinen turkki."

Hartsa, Pepeto's Harald: 
"Mittasuhteiltaan oikea hyvänkokoinen valiouros. Hyväilmeinen pää. Otsapenger voisi olla hieman korkeampi. Oikea purenta. Hyvä kaula ja kulmaukset. Hyvä eturinta. Erinomainen rintakehä ja pitkä rintalasta. Hyvä häntä. Erinomainen karva. Liikkuu hyvin."

Pihka, Chiboogie's Shear Elegance: 
"Mukavan kokoinen, mittasuhteiltaan oikean narttu. Sieväilmeinen pää. Oikea purenta. Riittävä kaula. Hyvä eturinta ja runko. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Hyvä häntä. Erinomainen karkea turkki. Tehokkaat liikkeet."

Ei voi muuta sanoa kuin että mahtava päivä! Kiitos kaikille osallisille, oli taas niin loistavaa ja hauskaa! Heidi sairastui Vaasa-päivän aikana ja me saatiin Santun kanssa tauti pari päivää myöhemmin.. Mutta eiköhän se ollut sen arvoista! :D Näitä päiviä lissää - mieluusti silti ilman niitä tauteja! ;)  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti