Pimu, Pete & Pihka

Pimu, Pete & Pihka

Sivut

4.1.2015

Muita kuulumisia :)

Kirjoitellaanpa nyt meidän elämästä muutenkin :) Koko tiimi on käynyt enemmän ja vähemmän agilitytreeneissä - Pete treenaa tavoitteellisesti (silti en ole kyllä varma, että eksytäänkö enää kisoihin..), Pimu on yllättänyt innollaan ja rohkeudellaan, vauhtia vaan valitettavasti puuttuu. Pihka taas on oppinut mukavasti alkeita, toivotaan, että hänestä vielä kehittyis jotain! :) Muuten ollaan elelty aika rauhallista eloa, tytöt on jatkaneet hienosti toimeentulemistaan, vaikka molemmilla on ollut jo juoksutkin! 

Pete on selvinnyt hienosti accidentistaan (tästä paremmin vielä myöhemmin, kun viimeiset verikokeet saadaan) ja treenaa jo ihan täydellä teholla. Peten kanssa kurkkaillaan nyt, että saadaanko turkkia kehäkuntoon ja mikäli saadaan, niin herra pääsee tänä vuonna vihdoin veteraanikehiin - sitä kyllä kovasti toivoisin. 

Pimu on jatkanut perheen prinsessana kulkuaan, hää on oma iloinen itsensä :) Kun vaan kurssipaikka saadaan, niin Pimu pääsee kokeilemaan rally-tokoa vihdoin! Pimun kohdalla pohdin myös kovasti neidin sterilisointia, koska pentuja hällä tuskin enää teetetään, niin olis varmasti hyvä ratkaisu ihan kaikkien puolesta :) Mut vähän mun täytyy sitä vielä pohtia, kun se on sit kuitenkin niin lopullista :D 

Pihka taas on odotellut juoksujaan ja VIHDOIN NE OVAT TÄÄLLÄ!!!! Pihka todennäköisesti astutetaankin ensi viikon aikana ja mikäli kaikki menee hyvin, niin meillä tuhisisi pieniä karvakasoja täällä maaliskuun alkupuolella <3 Ei malttaisi enää odottaa.. Pihka eleleekin nyt pentuajan tästä alta pois ja muita suunnitelmia mietitään sitten tarkemmin sen jälkeen :) 

Muita kuulumisia meidän tiimistä.. Hertta muuttaa meille tammikuun lopussa kahdeksi kuukaudeksi. Kiva päästä tutustumaan neitiin paremmin! :) Tarkoitus on samalla hioa turkki kuntoon ja näyttelykuviot tutuiksi, niin Hertta saa näyttelyihin uuden alun toivottavasti kevään aikana! Myös Tåtå-mies on jatkanut komeaa kasvuaan ja toiveissa olisi saada Tåtåsta toinen oma kasvatti kehäkaveriksi. 

Omalta osaltani voisin kertoa kuulumisia vielä sen verran, että sain kunnian päästä osalliseksi Cairnterrierikerho ry:n hallitukseen. Toimin vuoden 2015 ajan hallituksessa lisäjäsenenä. Tänään pääsin ensimmäiseen kokoukseen ja innolla jo odotan, että mitä vuosi tuo tullessaan :) 

Nyt kauniita unia kaikille! Palataan asiaan mahdollisimman pian etenkin pentukuulumisten osalta :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti