Pimu, Pete & Pihka

Pimu, Pete & Pihka

Sivut

7.2.2013

Kyllä mun kelpaa!

Viime päivityksestä on taas aikaa ikuisuus.. Kaikenlaista on tapahtunut, koitan tässä kertoa teille pääkohdat :)

Aloitetaan Turun näyttelystä. Kotoa Turkuun lähti mukaan vain Pihka. Pihkan lisäksi meidän leiriin kuului kuitenkin myös ihanainen Kapu omistajineen sekä Heidi ja Pimun veli Kamu! Kapu esiintyi kehässä ensimmäisenä saaden EHn ja sijoittuen luokassaan kolmanneksi. Tuomari piti muuten Kapusta kyllä, mutta toivoi häneen vielä lisää "massaa". Kamu esiintyi myös kehässä pitkässä aikaa ja sai tuloksekseen hienon ERI AVO3 SA-tuloksen! Mahtavaa :) Ehkä tämän ansiosta saan taas Heidiä joskus mukaani matkoille :P Viimeisenä meistä kehässä kävi Pihka. Pihka oli jo melko ylipitkässä karvassa ja olimme erittäin tyytyväisiä, kun saimme ERIn ja SAn. Pihka sijoittui junnuluokan toiseksi. 

Tuomarina ollut ranskalainen Barenne Roger arvosteli Pihkan seuraavanlaisesti (kyseessä hyvin vapaa suomennos):

"Kaunis, hyvin feminiininen pää. Erittäin kaunis suu. Hyvä korvien kiinnitys ja kallo. Hyvä kaula ja olkapäät. Hyvä runko. Nuoren rinta. Erittäin hyvä hännän kiinnitys. Hyvin huomattavat kulmaukset. Lihaksikas etuosa. Erittäin hyvä turkki. Dynaamiset liikkeet." 
Kiitos seuralaisille hyvästä päivästä Turussa! :)

Helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna sain kokea mahtavan yllätyksen Parkanon ryhmänäyttelyssä! Lähdin matkaan Pihkan ja Hildan kanssa, Hildalla oli kyseessä ensimmäinen virallinen näyttelynsä. Pelipaikalla meidän tiimiin liittyivät myös Kapu (Pepeto's Gabriel) Sirkkiksen ja Tapanin kanssa sekä Hartsa (Pepeto's Harald) Minnan kanssa. Lisäksi paikalla oli Sannan ison Chiboogie's-leirin kanssa :) Täytyy sanoa, että mikäs sen parempaa kuin viettää näyttelypäivää noin mahtavassa seurassa!!!

Urosten junnukehässä esiintyivät Kapu ja Hartsa vastakkain. Molemmat pojat menivät mukavasti. Tuomari Vesa Lehtonen arvosteli Kapun EH:n arvoiseksi ja Harald sai ERIn sekä SAn upeasti päästen näin myös PU-kehään! Kapusta tuomari sanoi minulle, että hää tarvii vielä massaa ja voimaa, joita ikäkin varmasti tuo tullessaan. Kyllä Kapukin vielä ehtii! PU-kehän voiton vei Sannan upea Tarmo (Chiboogie's No Fear) ja Harald oli mahtavasti PU3! Onnittelut Minnalle vielä tätäkin kautta, siitä se ura urkenee :)

Narttujen puolella Pihka esiintyi junnuluokassa. Hää oli hieman levoton, eikä ehkä antanut parastaan. Tuomari olikin sitä mieltä, että Pihka on tällä hetkellä hieman "matala" ja neiti sai ensimmäisen EHnsa. Mutta kyllähän sen tiesi, että joskus sekin tulee! :) Junnuluokan neiti kuitenkin voitti. Junnuluokan jälkeen sain lennosta vaihtaa koiraa - Pihka jonkun käteen ja äkkiä nappamaan Hilda remmin päähän. Hildan kanssa kävi niin kivasti, että neiti nappas välittömästi mun houkuttimena olleen lihapullan parempiin suihin ja koko kehä mentiin ilman minkäänlaista palkkaa - tästä Hilda ansaitsee uskomattomat kehut! Ilman herkkuakin neiti tuli tosi kauniisti minuun keskittyen! Niin seisottaessa kuin liikkuessakin. Mahtava neiti! Iso kiitos tästä Tiinalle ja Markukselle :) Hildalle tuomari antoi ERIn ja olin erittäin onnellinen, kun hän sijoittui luokkansa ykköseksi ja sai SAn!

Varsinainen yllätys tuli, kun oli PN-kehän aika - tajusin vasta silloin, että Hilda oli ainut SAn saanut narttu! Siitäpä riemu syntyi, kun kehäsihteeri iski käteeni uunituoreen SERTin!!!!!! Hilda oli narttujen paras! Tämän jälkeen meillä oli edessämme ROP-kehä, jossa vastassa oli Sanna ja Tarmo. Olin enemmän kuin tyytyväinen Hildan VSP-sijoitukseen ja mahtavaan käytökseen :) Siitä saakka onkin menty sitten pää pilvissä :D

Valtaisavaltaisa kiitos Minnalle, Sirkkikselle, Tapanille ja Markukselle lisäkäsistä ja kaikesta avusta näyttelypäivänä ja tietysti muutenkin! Seura oli mahtavaa! Lämpöinen kiitos myös Sannalle, kun laitoit Pihkan kuntoon ja olit huippuseurana läpi päivän. Onnittelut myös Tarmon hienosta sijoituksesta sekä tietysti ROP-kasvattajasta! :) Tapani kuvasi sekä Parkanossa että Turussa, joten jossain kohtaa pääsen toivottavasti lisäämään myös kuvasatoa päivistä tänne.

Hildasta mulla kuitenkin puhelimessa oli yksi:

ERI NUK1 SA PN1 SERT VSP Pepeto's Gloria

On siinä vaan upea lapsi Petellä ja Pimulla! Saan olla neidistä ylpeä :)

Tähän vielä neitosten arvostelut:

Pihka: "Ryhdikäs, mutta tällä hetkellä hieman matala kokonaisuus. Hyvä pää ja ilme. Hyvä kaula ja ylälinja. Hyvä runko ja luusto. Tasapainoisesti kulmautunut. Liikkuu yhdensuuntaisesti hyvällä, vapaalla askeleella. Hyvä karvanlaatu." 

Hilda: "Reipas kokonaisuus. Hyvä pää. Hieman suuret korvat. Hyvä kaula ja ylälinja. Hyvä runko ja luusto. Tasapainoisesti kulmautunut. Liikkuu reippaalla, vapaalla askeleella. Erinomainen karvanlaatu." 

Noista ei mitään valtavasti irti saanut etenkään nyt kun ne kirjoitti noin allekkain tuohon :D

Neidit jatkavat näyttelykehissä todennäköisimmin toukokuussa!

Muista kuulumisista voisin kertoa sen verran, että Pimu astutetaan varmaan loppukesästä / syksyllä. Tuleva mieskin on jo suunnilleen valittuna, mikäli kaikki vain menee hyvin :) Pete taas on saanut joulun treffeistään jotain aikaiseksi ja kuulemme pentu-uutisia ehkä jo melko piankin! Sitä odotellessa :) Muuten meille ei varmaan ihmeempiä kuulu.. Pete pääsee keväällä luonnetestiin, mahtavaa! Tästä oon haaveillut jo kauan :) Lisäilen kuvia, kunhan niitä itselleni saan, ja ilmoittelen mahdollisista pentu-uutisista, kun ne ajankohtaisia ovat ;)

Palataan astialle! Paljon rapsutuksia kaikille karvakorville :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti